Yritän kirjoittaa kunnioituksesta. Sanat eivät halua muodostua, lauseet rakentua, mutta taka-ajatuksena tässä on se kunnioitus. Jokaisen ihmisen kunnioitus valinnoistaan ja päätöksistään huolimatta. Olen joutunut kuluneella viikolla miettimään kunnioitusta sekä ammattitovereiden että ammattilaisen ja potilaan kesken. Kuinka me hoitohenkilökunta emme voi, pysty, saa asettaa itseämme potilaan yläpuolelle. Emme saa, vaikka kuinka tuntuisi, että tiedämme paremmin.
Olin itse asiassa jopa vähän hämmentynyt, kun kuulin valitusta siitä, miten potilaat eivät kuuntele meidän ammattilaisten mielipiteitä. Olin hämmentynyt, koska minulle ei tullut pieneen mieleenkään ajatella noin. Pelkään, että alentuvasti ajattelevan puheesta ja olemuksesta paistaa alentuneisuus läpi, vaikka puhe olisi kuinka ystävällistä. Uskon, että näin on. Yritän taistella tätä ajattelutapaa vastaan. Moneen kertaan olen huomannut, että pelkkää tekstiä lukiessa ei voi tietää, mitä on tapahtunut. Tekstistä ei selviä se, miltä ihmisestä tuntuu tai se, mikä tunteen taustalla on. Arvostella voi pelkän tekstin perusteella, mutta useimmiten joutuu perumaan arvostelevat puheensa ja menemään itseensä. Keitä me olemme arvioimaan toisen ihmisen kykyä arvioida omia voimiaan - suuntaan tai toiseen.
Sain vahvistusta ajatuksilleni tänään, kun puhuin yhden asiakkaan kanssa. Negatiivisenkin kokemuksen jälkeen se, että saa asioida saman kätilön kanssa ja se, että valintoja ja päätöksiä kunnioitetaan voi muuttaa mielialan positiiviseksi ja rennoksi.
Olen varmasti naiivi, uskon ihmisistä parasta, haluan uskoa parasta ja hyvää. Luulen, että se sulkee minulta joitain uravaihtoehtoja pois, mutta avaa toisia väyliä. Ajatus ei juokse, sanat eivät tule. Lopetan siis ja palaan asiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti