Aloitan tekstin ilman otsikkoa. En keksi mitään kuvaavaa, mitään joka kertoisi niistä ajatuksista, joita päässä juuri nyt myllertää. Ihan vastahan varasin harjoittelupaikan, ihan juuri äsken, eilen! Nyt sen viimeisen, vihoviimeisen! harjoittelun alkuun on enää alle kolme viikkoa, sain juuri ensimmäiset työvuorotkin. Ja osaston tarjoamat "vaatimukset" opiskelijalle. Ja heidän arviointiperusteensa. Ja hui, seitsemässä viikossa pitäisi oppia tuo kaikki, sisäistää tuo kaikki, osata perustella ja osata kyseenalaistaa ja osata kädentaitoja ja kommunikaatiota. Reagoida tilanteissa, missä kaikki ei menekään suunnitellusti! Arvioida erilaisten toimenpiteiden tarvetta. Sitä, tätä ja tuota. Ja melkein pahinta kaikessa, pitäisi tehdä myös omat tavoitteet. Kirjata ylös niitä asioita, joissa on huono ja niitä, mitä ei tajua alkuunkaan. Tunnustaa epätäydellisyytensä.
Oman epätäydellisyytensä tunnustaminen on niin iso asia ja niin vaikeaa, minusta tuntuu, erityisesti meille suomalaisille. Ollaan vaatimattomia, viimeiseen asti. Piilotellaan omia taitojamme. Ja ah, jos joku uskaltaa tulla sanomaan, että on jossain hyvä! Miten se voikaan olla niin itseään täynnä, omakehu haisee! Huh. Tässä pitäisi sitten osata kulkea jotain keskiviivaa, löytää se oikea kohta vaatimattomuuden ja itsetyytyväisyyden ja omakehun väliltä.
Ihminen oppii niin kauan kuin elää. Koskaan ei olla siinä tilanteessa, että ihminen olisi täydellinen, valmis. Kätilön työssä ei koskaan voi lakata opiskelemasta. Vapaa-ajan käyttäminen koulutuksiin ja lisäoppiin on varmasti ammatistaan ja sen kehittämisestä kiinnostuneen kätilön merkki. Pitää uskaltaa myöntää, että aina on jotain lisää, jotain uutta ja tärkeää. Ja sitten pitää myös osata erotella jyvät akanoista, vaarallinen vaarattomasta ja hyödyllinen hyödyttömästä. On olemassa suosituksia, jotka ohjaavat välttämään tiettyjä aiemmin rutiininomaisesti tehtäviä toimenpiteitä - osa tutkimusten mukaan hyödyttömiä ja osa selvästi vaarallisia. Ja sitten on niitä hyödyllisiä, joihin pitäisi panostaa. Esimerkiksi jatkuva läsnäolo. Siihen pitäisi oppia, siihen pitäisi panostaa. Sitä pitäisi kehittää.
Tajusin tänään, kuinka "hurjia" asioita voin kohdata seuraavassa harjoittelussa. Ihmiset ovat elämänsä tärkeimpien hetkien lähellä, toiset raskaimpien ja toiset parhaimpien. Toisille käyntejä kertyy ja toiset vain tulevat ja synnyttävät. Jokainen täytyy kohdata ainutlaatuisena juuri sillä hetkellä. Kuinka raskas tuon jakson täytyy olla, kuinka paljon on opittavaa! Kaiken sisäistäminen, edes puolien sisäistäminen on varmasti haaste. Yritän keskittyä olennaiseen jakson aikana. Kehittymiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti