Uskaltauduin viimeinkin tekemään jotain sellaista, mikä on ollut pitkään mielessä. Doulaperuskurssi on aloitettu, viikonloppu on ollut voimaannuttava ja ajatuksia herättävä. Omia ajatuksia on selvennettävä ja jaettava ryhmiin. Kurssi avasi ajatusmaailmaa, eriytti minua itsestäni - jos ymmärrätte. Yhtäkkiä tajuan, että voin olla niin paljon enemmän.
Toinen asia, mitä kurssin aikana ymmärsin on se, että tunnun tekevän asioita jotenkin nurinkurisesti muihin nähden. Monet taitavat aloittaa doulana toimimisen syystä tai toisesta menemällä doulaksi synnytykseen. Tämä ajatus ei ole pälkähtänyt minun päähäni lainkaan, pidin jotenkin itsestään selvänä, että joku kurssi on käytävä, jotain opittava. Miten erilaisia me ihmiset olemmekaan tässä mielessä, miten toiselle on täysin itsestäänselvää vain mennä synnytykseen mukaan, olla läsnä ja tukea ja toiselle koko ajatus on aivan vieras.
Nyt kurssi on kuitenkin - ainakin osittain - takana päin. Olen ymmärtänyt paljon sellaista, mitä en ole aiemmin tullut ajatelleeksi. Aloittaisin doulana toimimisen vaikka juuri tästä paikasta.
Miten voimaannuttavaa tuollaisen kurssin käyminen onkaan. Miten valtavia ajatuksia, tunteita ja tuntemuksia elämän ihmeen äärellä oleminen aiheuttaakaan. Tällainen voimaantumisen tunne pitäisi meillä jokaisella olla mukana jokaisessa tilanteessa, aina. Voimme olla enemmän kuin vain ulkokuoremme, enemmän ja kokonaisemmin. Koko persoonalla aidosti mukana, omana itsenämme. Tilanteessa kuin tilanteessa.
Tämä blogiin ensimmäiseksi tekstiksi. Toivon palaavani tähän pian. Kirjoittamiseen ja pohtimiseen. Asioiden avaamiseen ja valottamiseen. Sohvalla tuossa vieressä odottaa Ina May Gaskinin Spiritual Midwifery. Herättänee ajatuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti